Henkilökunta
Tallin omistaja, ratsastuksenopettaja
Jonna Enjala
Jonna aloitti ratsatuksen 8-vuotiaana yhdessä pikkusiskonsa Minnan kanssa.
Ensimmäisen poninsa he saivat 15 vuotta sitten, jolloin tytöt saivat hoivattavakseen Andrew-ponin, joka siis asuu Enjalan Tallilla edelleen. Omaan talliin, kodin pihapiiriin Andy muutti kun Jonna oli 13-vuotias, ja tytöt hankkivat silloin toisen ponin, Dilyn. Oman ratsastuksen lisäksi Jonna piti tunteja satunnaisesti jo tuolloin.
Jonnan ollessa 16-vuotias, piti hän jo säännöllisesti tunteja.
Enjalan Talli Oy on perustettu vuonna 1997, josta lähtien tallilla on ollut myös yksityishevosia.
Varsinainen tuntitoiminta aloitettiin neljän ratsun toimin, tosin jo silloin osa yksityisistä teki tunteja.
Vuonna 1998 Jonna valmistui Ypäjältä hevosharrasteohjaajaksi ja 2000 luvun alkupuolella valmistui tallin laajennus. Syksyllä 2005 hän valmistui Ypäjältä ratsastuksenopettajaksi.
Erityisen lähellä tallinpitäjän sydäntä on kenttäratsastus.
Ratsastuksenohjaaja
Heli Ollikainen
Säännöllisen ratsastuksen Heli aloitti missäs muualla kuin Enjalan tallilla, ollessaan 13-vuotias.
Hevoset veivät heti mennessään, ja Heli alkoi hoitaa säännöllisesti Rosita-ponia.
Vuosien vieriessä tutuksi tulivat myös kisahoitajan tehtävät ( Jonnan ja Hennan kisamatkoilla ), sekä vuokrahevosen kautta oma hevonen.
Ratsastus ja hevoset muuttuivat työksi syksyllä 2005 kun Heli valmistui Ypäjältä ratsastukseohjaajaksi. Opiskeluun liittyvät harjoittelut Heli suoritti Enjalan tallilla, sekä rapakon toisella puolella, kouluratsastaja Jyri Malmströmin luona. Helin löydät satunnaisesti myös Keravan Horse & Rider:n tiskin takaa, joten Heliltä saat myös vinkkejä varusteiden valintaan. Vapaa-ajallaan Heli harrastaa kuntosalilla käyntiä ja koiran kanssa lenkkeilyä.
Ratsastuksenohjaaja
Minna Aitta-Aho ( ex.Enjala )
Jonnan sisko Minna on ollut hevosten kanssa jo pienestä pitäen ja tehnyt tuurauksia aina tarvittaessa. Lokakuussa 2007 Minna vaihtoi toimistotyöt kokopäiväiseen hevosteluun. Minnan tapaat niin tallitöissä kuin ratsastustuntien pidossakin. Keväällä 2008 alkoi monimuoto-opiskelu ratsastuksenohjaajaksi Ypäjällä ja Minna valmistui keväällä 2011. Minna kilpailee aktiivisesti kouluratsastuksessa (He A) ja onpa ruusukkeitakin jo kertynyt mukavasti. Vapaa-ajan täyttää oma kasvatti, suomenhevostamma Martta ja Martan äiti Mari. Minna kilpailee ja ratsuttaa myös muita hevosia.
Ratsastuksenohjaaja
Henna Kannisto
Henna on maa-ja metsätaloustieteiden maisteri, joka valmistui kesän alussa 2004 ratsastuksenohjaajaksi (ratsastuksenopettaja, kansainvälinen taso 1).
Hevostelun hän aloitti 9-vuotiaana Kotikulman tallilla Sipoossa ja ensimmäinen vuokraponi muutti Hennan hoiviin hänen ollessaan 14-vuotias. Vuotta myöhemmin tuli aika luopua vuokraratsusta ja Enjalan Tallille muutti suomenhevonen Levi´s, eli Leevi. (ei ole enää Hennan omistuksessa).
Tällä hetkellä Henna kilpailee kansallisellatasolla koulu- ja kenttäratsastuksessa hevosellaan Velurs. Hevostelun lisäksi vapaa-aikanaan Henna harrastaa uintia, lenkkeilyä ja lumilautailua.
Henna on päätöissä muualla, mutta opettaa muutamana iltana Enjalan Tallilla.
